”Kuulostaapa p****lta hommalta”

Oli vuoden 2014 helmikuu. Pitkän työpäivän jälkeen tulin kotiin ja googlasin mahdollisia vapaita työpaikkoja hakusanalla projekti-insinööri. Silmiini osui Vahasen työpaikkailmoitus ”Haetaan projektipäällikköä/projekti-insinööriä putkiremonttihankkeisiin”.

Tunteeni olivat kaksijakoiset. Vahanen työnantajana oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Kaikki puskaradion kautta saamani tieto kyseisestä yrityksestä oli pääsääntöisesti positiivista ja yritys oli tehnyt minuun syystä tai toisesta jo opiskeluaikana hyvän vaikutuksen. Toisaalta hakemuksen sana putkiremontti oli enemmän kuin luotaantyöntävä. Siinä hetkessä en muistanut kuulleeni putkiremonteista mitään myönteistä vaan päinvastoin. Vaihtoehtoisesti sain nykyisessä työpaikassani olla mukana uudispuolella Suomen mittaluokassa varsin suurissa ja mielenkiintoisissa rakennushankkeissa. Tuntui hullulta ajatella, että vaihtaisin kaiken tämän johonkin ei niin houkuttelevaan kuin putkiremontit.

Kuka ihme haluaisi tehdä putkiremonttihankkeita työkseen?

En kuitenkaan saanut kyseistä työpaikkailmoitusta mielestäni. Yhtenä päivänä otin puhelimen käteeni ja päätin soittaa myös rakennusalalla työskentelevälle isälleni kysyäkseni hänen mielipidettään mieltäni askarruttavasta asiasta. Kun kerroin netistä löytyneestä työpaikkailmoituksesta, puhelimen toisessa päässä oli hetken hiljaista. ”Kuulostaapa paskalta hommalta”, isä lopulta tokaisi painokkaasti. Se oli totta, ajattelin. Kuka ihme haluaisi tehdä putkiremonttihankkeita työkseen? Sain kuitenkin ylipuhuttua isäni, että hän kävisi tutustumassa yrityksen nettisivuihin. ”Kyseessä on kuitenkin Vahanen. Voi siellä varmasti siirtyä talon sisällä muihinkin tehtäviin, mikäli putkiremontit eivät ole minun juttu.” muistan vakuutelleeni.

Kului pari päivää, kunnes isäni soitti takaisin. Hän oli aivan tohkeissaan, että kyseessähän oli Vahasen tarjoama työpaikka ja kuinka minun ehdottomasti pitäisi yrittää tavoitella sitä. Se oli siinä. Aloitin jo samana päivänä CV:n päivittämisen ja työpaikkahakukirjeen kirjoittamisen.

Ilokseni sain kutsun työhaastatteluun. Istuin Vahasen pääkonttorin aulassa Leppävaarassa odottamassa vuoroani, kun PutkiremonttiPlus-esite pisti silmääni. Onneksi minulla oli muutama minuutti aikaa perehtyä tarkemmin taloyhtiöille tarjottavan palvelun sisältöön ja kehitettyyn konseptiin ennen haastattelua. Silloin tuli ensimmäisen kerran tunne, että ehkä uusi mahdollinen työ putkiremonttien parissa ei olekaan niin tuulesta temmattu ajatus kuin olin ensin ajatellut.

Nyt olen ollut mukana tekemässä putkiremonttihankkeita jo kohta kaksi vuotta enkä voisi kuvitella tekeväni muuta. Olen kertonut tämän työnhakutarinani useille kollegoilleni, muutamille yhteistyökumppaneille ja jopa osalle asiakkaillamme. Mielestäni tässä tositarinassa tiivistyy se varauksellisuus, jolla myös rakennusalalla työskentelevät ihmiset suhtautuvat putkiremonttihankkeisiin.

"Putkiremontissa ei kannata pitää insinöörejä, jotka eivät halua olla tekemisissä mummojen kanssa.”

Nykyinen työpaikkani on kuitenkin todistanut sen, että myös putkiremontit voivat olla mielenkiintoisia ja suomen mittakaavassa suuria hankkeita. Niissä voi kehittää uusia toimintatapoja ja osaltaan viedä koko rakennusalaa eteenpäin. Uudishankkeisiin verrattuna erityiseksi ja toisistaan erilaiseksi jokaisen näistä hankkeista tekevät taloyhtiöiden osakkaat ja asukkaat. Kuten nykyinen esimieheni noin vuosi sitten linjasaneerauksen seminaarissa tokaisi: Putkiremontissa ei kannata pitää insinöörejä, jotka eivät halua olla tekemisissä mummojen kanssa.”

Mielestäni tähän lauseeseen kiteytyy sanoma välittämisestä. Vaikka välittäminen alkaa olla yritysmaailmassa kliseinen ja kulunut sanonta, ne henkilöt, joille se todella merkitsee jotain, ymmärtävät sen todellisen sisällön. Välittäminen vaikuttaa työn tekemiseen, työyhteisöön, uusien ideoiden kehittämiseen, asioiden sekä alan eteenpäin viemiseen ja tätä kautta mahdollisuuteen saavuttaa onnistuneita hankkeita niin yrityksen kuin etenkin sen asiakkaiden kannalta.

Tule rakentamaan onnistumisia kanssamme

Saiko Mintun tarina sinut kiinnostumaan yrityksestämme?

Monipuolinen ja laaja palveluvalikoimamme tarjoaa luonnollisesti erilaisia työtehtäviä ja rooleja henkilöstöllemme. Vahaslaisia työskentelee mm. projektipäällikön, suunnittelijan, arkkitehdin, valvojan, kuntotutkijan, suunnittelu- ja projektiassistentin tehtävissä sekä johtotehtävissä.

Toimintamme kasvaessa ja laajentuessa, haemme jatkuvasti uusia osaajia konserniimme. Haemme työkavereiksi henkilöitä, jotka tekevät töitä pilke silmäkulmassa ja joiden intohimona on mahtava asiakaskokemus.

Pyrimme mahdollisimman hyvin sovittamaan kunkin asiantuntijan työajan ja tehtävät elämäntilanteeseen sopivaksi. Ota siis rohkeasti yhteyttä, kerro tilanteestasi ja toiveistasi.

Lue lisää uramahdollisuuksistamme täältä.

    

Tilaa Vahasen blogitekstit sähköpostiisi

Tarveselvitys kertoo, mitä taloyhtiön pitää tietää sähköautojen latauksesta
Siinto Kangas / 12.10.2018

Tarveselvitys kertoo, mitä taloyhtiön pitää tietää sähköautojen latauksesta

Sähköautoja tulee liikenteeseen koko ajan enemmän, ja tämä aiheuttaa päänvaivaa ja toimenpiteitä myös taloyhtiöille. Tarvitaanko latauspisteitä ja..

Lue lisää
Miksi asuinrakennuksia ei huolleta yhtä ahkerasti kuin autoa?
Joni Pirhonen / 16.09.2018

Miksi asuinrakennuksia ei huolleta yhtä ahkerasti kuin autoa?

Maali hilseilee, rappaus lohkeilee ja tiilet putoilevat. Suomen asuinrakennuskanta on verrattain heikossa hapessa. Tämä siitäkin huolimatta, että..

Lue lisää
Sisäilmaongelmia vai median mörköjä
Arto Toorikka / 05.09.2018

Sisäilmaongelmia vai median mörköjä

Iltapäivälehtien lööpeistä tai vaikkapa YLEnkään uutisista ei useinkaan saa lukea hienosti toteutetuista rakennushankkeista (vaikka niitäkin on)...

Lue lisää
Mitä sinun tulee tietää uudesta rakennusten paloturvallisuuden asetuksesta ja sen vaikutuksista poistumisturvallisuuteen?
Mikael Siitonen / 28.05.2018

Mitä sinun tulee tietää uudesta rakennusten paloturvallisuuden asetuksesta ja sen vaikutuksista poistumisturvallisuuteen?

Rakennuksen poistumisturvallisuusjärjestelyt ovat osa rakennuksen turvallisuutta ja käytettävyyttä sen käyttötavasta riippumatta. Lisäksi..

Lue lisää
Päätös lisärakentamisesta ei vie valtaa taloyhtiöltä
Tuomas Johansson / 09.04.2018

Päätös lisärakentamisesta ei vie valtaa taloyhtiöltä

Asuntojen tai liiketilojen lisärakentaminen on oiva keino rahoittaa remontteja, nostaa kiinteistön arvoa ja kehittää omaa asuinaluetta. Monelle..

Lue lisää
Rakennuksen laajentamisessa on riskejä, mutta niitä voidaan välttää
Timo Hautalampi / 21.03.2018

Rakennuksen laajentamisessa on riskejä, mutta niitä voidaan välttää

Usein rakennuksen laajentamisen yhteydessä vanhat ulkoseinät jätetään joko sellaisenaan tai pienin muutoksin väliseiniksi. Tällöin rakenteet, jotka..

Lue lisää