Mahdollisuudet lisärakentamiseen kannattaa selvittää hyvissä ajoin ennen peruskorjausta

Lisärakentaminen on uusi mahdollisuus, josta taloyhtiöt ovat pikkuhiljaa alkaneet kiinnostumaan. Lisärakentamismahdollisuuksien selvittäminen on taloyhtiölle usein haastavaa, kun samaan aikaan pitäisi toteuttaa mittava peruskorjaus ja ottaa huomioon, että lisärakennusoikeuden myynnistä saattaa koitua jossakin vaiheessa veronalaista tuloa. Tontin tai kiinteistön lisärakentamispotentiaali onkin hyvä selvittää hyvissä ajoin ennen kuin ryhdytään pohtimaan peruskorjauksia.

Esiselvitykset vievät paljon aikaa

Ennen lisärakentamisen esiselvitykseen ryhtymistä kannattaa muistaa, että taloyhtiön sisäinen prosessi ja lisärakentamisen mahdollisesti vaatima kaavamuutos vievät paljon aikaa. Kaavamuutos kestää noin kaksi vuotta plus valitusajat päälle. Jos valituksia tulee, käsittelyyn menee vielä vuosi lisää. Tämä kokonaisaika ei ole ennakoitavissa, mutta aivan varmasti prosessi vie aikaa. Ullakkorakentaminen ja käyttötarkoituksen muutos ovat poikkeuksia, joihin tarvitaan useimmiten vain poikkeamispäätös, ja tämä prosessi kestää noin vuoden.

Jos taloyhtiöön tulee putkiremontti, on hyvä varautua lisäkerroksen rakentamiseen samassa yhteydessä. Yleensä tällaiseen korjaushankkeeseen ryhtyy noin 50-vuotias kiinteistö. Esiselvityksen avulla saadaan tietää, voiko kiinteistöön tehdä lisärakentamista, millaista taloudellista hyötyä siitä on mahdollista saada ja miten se vaikuttaa osakkaiden kotiin ja arkeen. Kun selvitys tehdään ajoissa, lisärakentamisen voi ajoittaa samaan yhteyteen tulevien peruskorjauksen kanssa.
Vaikka remontista olisi jo päätetty, peliä ei ole vielä menetetty. Selvitys voidaan tehdä nopeallakin aikataululla, mutta aina parempi, mitä aikaisemmin tietoa on käytettävissä.

Lisärakentaminen on laaja kokonaisuus - asiantuntija kannattaa ottaa avuksi

Esiselvitykseen tekemiseen kannattaa käyttää asiantuntijoita, koska heillä on monipuolinen käsitys ja ymmärrys kokonaisuuden hallinnasta. Lisärakentaminen on laaja kokonaisuus, johon sisältyy yhteistyötä kaupungin hallinnon, rakennusoikeuden ostajan ja osakkaiden kanssa. Asiantuntijoiden avustuksella saadaan parhaat hyödyt irti lisärakentamisesta ja osakkaat pystyvät tekemään valistuneita päätöksiä.

Meillä Vahasella painotetaan avoimuutta ja vuorovaikutusta osakasyhteistyössä. Tärkeää on tuottaa oikea-aikaista, laadukasta ja ymmärrettävää materiaalia sekä varmistaa, että tietoa on riittävästi päätöksenteon tueksi. Lisärakentamisen esiselvitys on kiinteähintainen palvelu. Kun lisärakentamisen potentiaali on tiedossa, taloyhtiö voi lähteä tarkentamaan suunnitelmia ja tekemään hyviä päätöksiä.

   

Tilaa Vahasen blogitekstit sähköpostiisi

Putkiremontin hankesuunnittelu pitäisi aloittaa nykyistä aiemmin, paljastaa putkiremonttibarometrikin
Anne Pursiainen / 14.05.2019

Putkiremontin hankesuunnittelu pitäisi aloittaa nykyistä aiemmin, paljastaa putkiremonttibarometrikin

Uusimman putkiremonttibarometrin mukaan 45 prosenttia taloyhtiöistä piti putkistoissa esiin tulleita vuotoja suurimpana syynä käynnistää putkiremontin..

Lue lisää
Tuoteajattelu mullistaa putkiremontin
Katja Soini / 15.04.2019

Tuoteajattelu mullistaa putkiremontin

Putkiremontti koskettaa vuosittain jopa 20 000 suomalaisen arkea. Korjausrakentamisen alalla on jo pitkään tiedetty, että putkiremontit ovat erityistä..

Lue lisää
Purkava uusrakentaminen edellyttää entistä tarkempaa ja selkeämpää suunnittelua
Tuomas Johansson / 21.03.2019

Purkava uusrakentaminen edellyttää entistä tarkempaa ja selkeämpää suunnittelua

Purkavaa lisä- eli uusrakentamista helpottava asunto-osakeyhtiölain muutos astui voimaan 1.3.2019. Yhtiökokous voi nyt tietyin ehdoin päättää..

Lue lisää
5 tapaa pilata taloyhtiön putkiremontti
Kirsi Kauhanen / 21.03.2019

5 tapaa pilata taloyhtiön putkiremontti

Kirsi Kauhasella on 30 vuoden kokemus rakennusalalta. Hän on ollut mukana kymmenissä putkiremonttihankkeissa ja niiden eri työvaiheissa..

Lue lisää
Remontissa ei kannata säästää asumismukavuuteen ja turvallisuuteen vaikuttavissa asioissa
Tenho Palmroth / 05.12.2018

Remontissa ei kannata säästää asumismukavuuteen ja turvallisuuteen vaikuttavissa asioissa

Vaikka omia asuntoja remontoidaan ahkerasti ajan mieltymysten mukaan, harvalla osakkaalla on laaja-alaista kokemusta taloyhtiön linjasaneerauksesta...

Lue lisää
Näin onnistut taloyhtiön korjaushankkeessa
Timo Suhonen / 26.11.2018

Näin onnistut taloyhtiön korjaushankkeessa

Täyttääkö taloyhtiösi vuosia, pyöreitä peräti? Rakennukset vanhenevat vääjäämättä, niin kuin me kaikki, ja tarvitsevat ikänsä mukaista huoltoa...

Lue lisää