Kun keskustelen muulla kuin rakennusalalla toimivien henkilöiden kanssa sisäilmaongelmaisen rakennuksen eri korjaustoimenpidevaihtoehtojen elinkaarivertailusta, he pitävät vertailun toteuttamista itsestäänselvyytenä. Eikö tarkastelu, missä selvitetään vaihtoehdot ja kustannuksia vertaillaan myös muuten kuin pelkän rakentamisen osalta, muka sisälly aina hankesuunnitteluun? Kun vastaan, että itse asiassa varsin harvassa korjaushankkeessa asiaa selvitetään tarkemmin, he yllättyvät.
Kun keskustelussa sivutaan julkisia, sisäilmaongelmaiseksi koettuja rakennuksia, on reaktiona myös suuttumus siitä, että päätökset hankkeista saatetaan tehdä ilman tarkempia selvityksiä vaihtoehdoista ja niiden kustannuksista. Kun keskiverto kuluttaja ostaa auton tai asunnon, lienee itsestäänselvyys, ettei valintaa tehdä pelkkien mielikuvien perusteella. Hankintahinnan lisäksi hankintapäätökseen vaikuttavat todennäköisesti ominaisuudet, käyttö- ja ylläpitokustannukset sekä jälleenmyyntiarvo. Tämän ajatusmallin mukaan kansalaisella lienee perusteltu oikeus olettaa, että vastaavasti toimitaan myös kustannuksiltaan suuremmissa julkisissa hankkeissa. Ettei siis keskitytä vain yhteen tekijään vaan hankintaa mietitään kokonaisuutena ja eri vaihtoehdot kartoitetaan sekä niitä vertaillaan kustannustehokkaimman valinnan tekemiseksi.
Kustannustehokas toiminta edellyttää faktojen tuntemista
Kustannustehokkuus onkin näkemykseni mukaan keskeisin asia mihin kiinteistönomistajan kannattaa pyrkiä. Riippumatta siitä onko omistajataho julkinen tai yksityinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita esimerkiksi työn kilpailutusta halvimman hinnan perusteella. Päinvastoin, halvin hinta esimerkiksi suunnittelijan valintaperusteena johtaa hankkeissa usein huonoon kustannustehokkuuteen.
Kustannustehokas toiminta edellyttää faktojen tuntemista. Rakennuksen korjaushanketta varten faktat hankitaan kuntoarviolla ja -tutkimuksilla. Kun rakennuksen rakenteiden ja teknisten järjestelmien kunto ja toimenpidetarpeet on selvitetty riittävän kattavasti ja luotettavasti, voidaan määrittää erilaisia jatkotoimenpidevaihtoehtoja. Myöskään rahaa ja luonnonvaroja tuhlaavaan ylikorjaamiseen ei tarvitse ryhtyä, kun todelliset korjaustarpeet on tunnistettu.
Sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa on usein tarpeen tehdä pikaisesti käyttöä turvaavia toimenpiteitä, joilla hallitaan merkittävimpiä sisäilman laatua heikentäviä riskejä tai puutteita. Laajempia ja raskaampia korjauksia, joilla rakennuksen toimintaa ja ominaisuuksia parannetaan pysyväluonteisemmin, voidaan mahdollisesti toteuttaa keskitetysti ja huolellisesti valmistellen myöhemmin. Rakennuksen purku ja uudisrakentaminen voi olla myös yksi vaihtoehto edetä hankkeessa, mikä tulisi lähtökohtaisesti huomioida.
Eri toimenpidevaihtoehdot poikkeavat toisistaan merkittävästi lopputuotteen eli rakennuksen ominaisuuksien ja kokonaiskustannusten osalta. Tekemällä eri vaihtoehdoista vertailu, voidaan näiden suunnittelun, uudis- tai korjausrakentamisen, käytön ja ylläpidon sekä lopulta purkamisen kustannuksia vertailla keskenään. Tämä antaa omalta osaltaan perusteet kustannustehokkaiden ja muutenkin järkevien päätösten tekemiselle. Pitäisikö tämän olla itsestäänselvä tapa toimia?
